Turun Sinappia Väkevä Sinappi 125 g

SFr 3.95
Sisältää verot. Alennukset ja toimitus lasketaan kassalla.

Turun Sinappia on aito suomalainen klassikko, jonka maun suomalaiset oppivat tuntemaan jo lapsesta alkaen. Turun väkevä sinappi sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Käytä ruoanlaittoon – väkevä maku tuo potkua moneen ruokaan. Se sopii niin nakin kuin grillimakkaran kaveriksi. Väkevä sinappi käy erityisen hyvin joulukinkun kuorrutukseen. Tunnistat väkevän sinapin punaisesta pakkauksesta.Harva tuote Suomessa on yhtä tunnettu ja pidetty kuin aito Turun Sinappia. Sen valmistus alkoi Turussa 1948. Vuonna 2004 sinapin valmistus siirtyi Ruotsiin ja sieltä edelleen vuonna 2007 Puolaan. Kotiinpaluun aika koitti 2010-luvulla. Sinapin valmistus palasi ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen takaisin Suomeen, ei toki Turkuun vaan Pyhännälle. Vuodesta 2014 alkaen suomalaiset ovat jälleen voineet nauttia Suomessa valmistettua Turun Sinappia. Tunnettu tuote jatkaa voittoisaa taivaltaan. Sanomattakin on selvää, että sinapin resepti on tarkoin varjeltu salaisuus. Harvoja tuotteita ostetaan ihan vaan värin perusteella. Turun Sinapin tapauksessa kauppalistassa saattaa lukea vihreää sinappia (mieto), punaista (väkevä) tai mustaa (tulinen).Yli 30 vuotta sitten Turun Sinappia sai mainoslauseen, jonka tunsivat Suomessa kaikki. Sinappi oli jokaisen huulilla: "Kahta en vaihda, toinen on Turun Sinappi ja toinen..." Turun Sinappia on tuote heille, jotka haluavat nauttia elämästä, mutta eivät ota itseään turhan vakavasti. Aidosti Suomessa valmistettu Turun Sinappia sai Suomalaisen Työn Liiton Avainlippumerkin vuonna 2014, eli samana vuonna kun tuotteen valmistus siirtyi takaisin Suomeen.

Ainesosat
Väkiviinaetikka, vesi, SINAPINSIEMEN¹, inverttisokeri, sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, rypsiöljy, suola, värit (E 150c, E 160a), luontainen chiliaromi. ¹Kestävän kehityksen mukaisesti viljellyistä sinapinsiemenistä.

Ravintosisältö (per 100 g)

Energia 900 kJ / 210 kcal
Suola 2.8 g
- josta tyydyttyneitä 0.7 g
Rasva 8 g
- joista sokeria 21 g
Hiilihydraatit 29 g
Proteiini 5.5 g

Turun Sinappia Stark lämpar sig för alla tillfällen. Den starka smaken ger maten en extra kick. Den passar bra till såväl knackkorv som grillkorv. Stark senap passar bra för att gratinera julskinkan. Du känner igen den starka senapen på den svarta förpackningen.

Ingredienser
Vatten, glukos-fruktossirap, SENAPSFRÖ, ättiksprit, rapsolja, salt, färgämne (E 150c, E160a), naturlig chiliarom.

Näringsvärde (per 100 g)

Energi 900 kJ / 210 kcal
Salt 2.8 g
- varav mättat 0.7 g
Fett 8 g
- varav socker 21 g
Kolhydrater 29 g
Protein 5.5 g

Markkinoija
Unilever Finland Oy
PL/PB 96, FI-00101 Helsinki
Marknadsförare
Unilever Finland Oy
PL/PB 96, FI-00101 Helsinki

Kuvaus

Arvostelut (0)

Suomikauppa Switzerland

Katso tuote